Etusivu  |  Koulukisat  |  Yliopistokisat  |  Nettikisat  |  Materiaali

IOI

IOI eli tietotekniikan olympialaiset on kansainvälinen ohjelmointikilpailu. IOI:hin osallistuu 80–85 maata, ja jokainen maa voi lähettää kilpailuun nelihenkisen joukkueen. Kilpailupäiviä on kaksi, joista molempina on viisi tuntia aikaa ratkaista kolme tehtävää.

Ensimmäinen IOI järjestettiin vuonna 1989, ja Suomi on osallistunut vuodesta 1992 alkaen. Vuonna 2019 IOI järjestetään Azerbaidžanissa, vuonna 2020 Singaporessa, vuonna 2021 Egyptissä ja vuonna 2022 Indonesiassa.

IOI:n pääsivusto
IOI:n statistiikka

Suomen tulokset

Suomi on saanut IOI:sta 5 kultamitalia, 23 hopeamitalia ja 38 pronssimitalia.

vuosipaikkakhp
2018Japani010joukkue
2017Iran003joukkue
2016Venäjä012joukkue
2015Kazakstan013joukkue
2014Taiwan021joukkue
2013Australia002joukkue
2012Italia002joukkue
2011Thaimaa002joukkue
2010Kanada011joukkue
2009Bulgaria001joukkue
2008Egypti002joukkue
2007Kroatia002joukkue
2006Meksiko013joukkue
2005Puola010joukkue
2004Kreikka001joukkue
2003Yhdysvallat121joukkue
2002Etelä-Korea013joukkue
2001Suomi130joukkue
2000Kiina101joukkue
1999Turkki021joukkue
1998Portugali022joukkue
1997Etelä-Afrikka110joukkue
1996Unkari101joukkue
1995Alankomaat022joukkue
1994Ruotsi011joukkue
1993Argentiina000joukkue
1992Saksa011joukkue

IOI 2018: Japani

Suomen joukkue:

  • Juha Harviainen (hopeamitali)
  • Siiri Kuoppala
  • Roope Salmi
  • Santeri Toivonen

Ohjaajat: Lari Sinisalo ja Ada-Maaria Hyvärinen

IOI 2017: Iran

Suomen joukkue:

  • Juha Harviainen (pronssimitali)
  • Siiri Kuoppala (pronssimitali)
  • Antti Röyskö (pronssimitali)
  • Roope Salmi

Ohjaajat: Ada-Maaria Hyvärinen ja Lari Sinisalo

IOI 2016: Venäjä

Suomen joukkue:

  • Juha Harviainen
  • Hannes Ihalainen (pronssimitali)
  • Pietari Kaskela (pronssimitali)
  • Kalle Luopajärvi (hopeamitali)

Ohjaajat: Antti Laaksonen ja Tuukka Korhonen

IOI 2015: Kazakstan

Suomen joukkue:

  • Sami Kalliomäki (pronssimitali)
  • Tuukka Korhonen (pronssimitali)
  • Henrik Lievonen (pronssimitali)
  • Kalle Luopajärvi (hopeamitali)

Ohjaajat: Antti Laaksonen ja Topi Talvitie

IOI 2014: Taiwan

Suomen joukkue:

  • Sami Kalliomäki (hopeamitali)
  • Henrik Lievonen (pronssimitali)
  • Kalle Luopajärvi (hopeamitali)
  • Petteri Timonen

Ohjaajat: Antti Laaksonen ja Topi Talvitie

IOI 2013: Australia

Suomen joukkue:

  • Sami Kalliomäki (pronssimitali)
  • Henrik Lievonen
  • Kalle Luopajärvi (pronssimitali)

Ohjaajat: Antti Laaksonen

Rahoitusongelmien vuoksi joukkueessa oli vain kolme kilpailijaa.

IOI 2012: Italia

Suomen joukkue:

  • Andrei Cramariuc (pronssimitali)
  • Sami Kalliomäki
  • Jasse Lahdenperä (pronssimitali)
  • Joonatan Saarhelo

Ohjaajat: Timo Knuutila ja Antti Laaksonen

IOI 2011: Thaimaa

Suomen joukkue:

  • Andrei Cramariuc (pronssimitali)
  • Jasse Lahdenperä
  • Johannes Laire (pronssimitali)

Ohjaajat: Timo Knuutila ja Antti Laaksonen

Joukkueeseen oli valittu myös Janne Levijoki, joka ei kuitenkaan päässyt matkalle.

IOI 2010: Kanada

Suomen joukkue:

  • Joonas Haapala
  • Nuutti Hölttä (pronssimitali)
  • Santtu Keskinen
  • Johannes Laire (hopeamitali)

Ohjaajat: Heikki Hyyrö ja Antti Laaksonen

IOI 2009: Bulgaria

Suomen joukkue:

  • Nuutti Hölttä
  • Santtu Keskinen
  • Jussi Kokkala (pronssimitali)
  • Lari Sinisalo

Ohjaajat: Heikki Hyyrö ja Antti Laaksonen

IOI 2008: Egypti

Suomen joukkue:

  • Otto Ebeling
  • Aleksi Hartikainen (pronssimitali)
  • Mika Laitinen
  • Mikko Sysikaski (pronssimitali)

Ohjaajat: Heikki Hyyrö ja Timo Poranen

IOI 2007: Kroatia

Suomen joukkue:

  • Otto Ebeling (pronssimitali)
  • Lauri Kenttä (pronssimitali)
  • Jussi Pitkänen
  • Mikko Sysikaski

Ohjaajat: Heikki Hyyrö ja Timo Poranen

IOI 2006: Meksiko

Suomen joukkue:

  • Lauri Kenttä (pronssimitali)
  • Janne Kokkala (hopeamitali)
  • Antti Laaksonen (pronssimitali)
  • Ville Pettersson (pronssimitali)

Ohjaajat: Samuli Laine ja Niko Kiirala

IOI 2005: Puola

Suomen joukkue:

  • Mikko Ervasti
  • Antti Laaksonen
  • Ilkka Mattila
  • Ville Pettersson (hopeamitali)

Ohjaajat: Jari Koivisto ja Matti Nykänen

IOI 2004: Kreikka

Suomen joukkue:

  • Niko Kiirala
  • Sami Kivistö
  • Topi Musto
  • Ville Mäkynen (pronssimitali)

Ohjaajat: Jari Koivisto ja Matti Nykänen

IOI 2003: Yhdysvallat

Suomen joukkue:

  • Juha Arpiainen (hopeamitali)
  • Ville Mäkynen (hopeamitali)
  • Markus Ojala (pronssimitali)
  • Veli Peltola (kultamitali)

Ohjaajat: Tiina Aalto ja Matti Nykänen

IOI 2002: Etelä-Korea

Suomen joukkue:

  • Olli-Pekka Kahilakoski (pronssimitali)
  • Markus Ojala (hopeamitali)
  • Veli Peltola (pronssimitali)
  • Olli-Pentti Saira (pronssimitali)

Ohjaajat: Tiina Aalto ja Ville Leppänen

IOI 2001: Suomi

Suomen joukkue:

  • Fredrik Jansson (hopeamitali)
  • Teemu Murtola (kultamitali)
  • Mika Pruikkonen (hopeamitali)
  • Olli-Pentti Saira (hopeamitali)

Ohjaajat: Ville Leppänen ja Timo Knuutila

IOI 2000: Kiina

Suomen joukkue:

  • Tuukka Hastrup
  • Tero Karras (kultamitali)
  • Teemu Murtola (pronssimitali)
  • Asko Soukka

Ohjaajat: Tiina Aalto ja Ville Leppänen

IOI 1999: Turkki

Suomen joukkue:

  • Thomas Eckerman (hopeamitali)
  • Tero Karras (hopeamitali)
  • Teemu Murtola (pronssimitali)
  • Timo Teräs

Ohjaajat: Tiina Aalto ja Jyrki Kivinen

IOI 1998: Portugali

Suomen joukkue:

  • Tero Karras (hopeamitali)
  • Samuli Laine (hopeamitali)
  • Jan Lönnberg (pronssimitali)
  • Timo Teräs (pronssimitali)

Ohjaajat: Jari Koivisto ja Jyrki Nummenmaa

IOI 1997: Etelä-Afrikka

Suomen joukkue:

  • Jari Karppanen
  • Tero Karras (hopeamitali)
  • Samuli Laine (kultamitali)
  • Jan Lönnberg

Ohjajat: Jari Koivisto ja Jyrki Nummenmaa

IOI 1996: Unkari

Suomen joukkue:

  • Janne Kujala (kultamitali)
  • Samuli Laine
  • Hannu Niemistö
  • Vesa Rantanen (pronssimitali)

Ohjaajat: Jari Koivisto ja Jyrki Nummenmaa

IOI 1995: Alankomaat

Suomen joukkue:

  • Hennariikka Autio
  • Samuli Laine (pronssimitali)
  • Johannes Lehtinen (pronssimitali)
  • Vesa Rantanen (hopeamitali)
  • Kari Visala (hopeamitali)

Ohjaajat: Jari Koivisto ja Jyrki Nummenmaa

IOI 1995:ssä joukkueessa sai olla poikkeuksellisesti viisi jäsentä tavallisen neljän sijasta, mikäli joukkueessa oli sekä tyttöjä että poikia.

IOI 1994: Ruotsi

Suomen joukkue:

  • Mikko Lahdensivu
  • Petri Leppäniemi
  • Seppo Nyrkkö (hopeamitali)
  • Juho Yli-Krekola (pronssimitali)

Ohjaajat: Otto Nurmi ja Jari Koivisto

IOI 1993: Argentiina

Suomen joukkue:

  • Petri Hintukainen
  • Janne Kujala
  • Seppo Nyrkkö
  • Elina Parviainen

Ohjaajat: Timo Raita ja Jukka Hirvonen

IOI 1992: Saksa

Suomen joukkue:

  • Juha Koivisto
  • Jyrki Niemi
  • Esa Pulkkinen (pronssimitali)
  • Arttu Rajantie (hopeamitali)

Ohjaajat: Otto Nurmi ja Jukka Hirvonen